Please ensure Javascript is enabled for purposes of website accessibility

Hae Helgan hallitukseen!

Haaga-Helian opiskelijakunta Helgalle valitaan ensi vuodelle hallitus uuden edustajiston järjestäytymiskokouksessa torstaina 24.11.2021. Oletko sinä oikea henkilö toimimaan opiskelijakunnan hallituksessa ensi vuonna?

Helgassa toimintaa tehdään neljässä eri tiimissä: Edunvalvonta, Yhteisö, Tuki ja Viestintä. Nämä neljä tiimiä muodostavat Helgan varsinaisen toiminnan. Hallituksen jäsenet jaetaan tasaisesti tiimeihin. Opiskelijakunnalla on neljä täysipäiväistä työntekijää tukemassa hallituksen toimintaa: toiminnanjohtaja ja kolme asiantuntijaa, yksi kussakin tiimissä.

Edunvalvontatiimi edustaa opiskelijoita Haaga-Helian eri työryhmissä pyrkien parantamaan koulutuksen laatua sekä opiskelijoiden olosuhteita korkeakoulussa. Työtä tehdään tapaamalla säännöllisesti korkeakoulun johtoa sekä erilaisia sidosryhmiä, kuten puoluepoliittisia nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä. Tiimi tekee vaikuttamistoimintaa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

Yhteisötiimiin tehtäviin kuuluu tutoroinnin järjestäminen ja koordinointi sekä tapahtumien tuottaminen. Lisäksi tiimi edistää opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia ja niitä koskevia toimintoja ja niiden kehittäminen, kerhotoiminta sekä kansainvälisisistä toimintaryhistä IDS:stä ja ESN:stä vastaaminen.

Tukitiimissä hallituksen jäsenet suunnittelevat ja toteuttavat jäsenpalveluita ja kehittävät hallintoa. Tukitiimiin kuuluvat kaikki ne toiminnot, jotka eivät kuulu suoraan Edunvalvontaan, Yhteisöön tai Viestintään. Tällaisia prosesseja ovat muun muassa Helga Point -jäsenpalvelupisteet ja siellä myytävät tuotteet, yhteistyösopimukset, tuotetilaukset sekä kampuskummitoiminta.

Viestintätiimin prosesseihin kuuluu muun muassa uutiskirjeiden tekeminen, verkkosivujen ylläpitäminen, viestintästrategian toteuttaminen sekä viestinnän kehittäminen. Viestintätiimin tehtäviin kuuluu brändin näkyvyyden edistäminen, markkinointimateriaalien suunnittelu ja toteuttaminen, Helga-presentaatioiden päivittäminen ja pitäminen, sekä Helgan toiminnasta viestiminen yhdessä prosessivastaavien kanssa.

Vaikka hallitus jakautuukin tiimeihin, niin työtä tehdään kuitenkin yhdessä. Monet prosessit kuten tutorkoulutukset, kevään ja syksyn fuksiaiset sekä starttiviikot, vaativat koko hallituksen osallistumista. Hallitus on aina yhteisö, joka yhdessä kantaa vastuun kaikesta operatiivisesta toiminnasta. Hyvät vuorovaikutustaidot ja yhteishengen luominen ovatkin elintärkeitä onnistuneen vuoden takaamiseksi ja työkuorman jakamiseksi.

Hallituksessa toimiminen vaatii suurta ajallista panostusta jokaiselta hallituksen jäseneltä. Hallituksen puheenjohtajalta edellytetään täysipäiväistä ja varapuheenjohtajalta vähintään puolipäiväistä työskentelyä. Hallituksen jäsenet työskentelevät osa-aikaisesti, mutta ajoittain vaaditaan myös suurempaa ajallista panostusta. Tarvittaessa ja kiireisinä aikoina koko hallitus tekee täyttä päivää. Työmäärän takia hallitustoiminnan, työn ja opiskelun yhteensovittaminen on haastavaa. Opiskelijakunnalla on työhallitus, joten hallituksen jäsenet saavat kuukausittaista palkkiota tehtävästään. Tämän tarkoituksena on mahdollistaa hallituksen jäsenten toiminta siten, ettei heidän tarvitse käydä opintojen ja hallitustoiminnan ohessa töissä. Palkkioiden määrät vahvistetaan edustajiston syyskokouksessa, joka pidettiin 16.11.2021. Mikäli tehty työ ei määrällisesti vastaa opiskelijakunnan tarpeita, niin hallituksen jäseniltä voidaan evätä palkkio tai osa siitä. Työmäärää arvioidaan vähintään kuukausitasolla.

Hallituksessa toimiminen ei vaadi aiempaa kokemusta ja kaikki hallituksen jäsenet perehdytetään tehtäviinsä. Aito halu tehdä sekä maalaisjärki riittää! Hallituksessa työskentelystä saat kattavat verkostot, opit projektijohtamista, esiintymistaitoja, useiden eri toimisto-ohjelmien käyttöä ja järjestössä toimimista. Pääset oppimaan esimerkiksi koulutuspolitiikasta, sosiaalipolitiikasta, tapahtuman järjestämisestä, yritysyhteistyöstä ja vapaaehtoistoiminnasta.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi 2022, mutta uudelle hallitukselle järjestetään perehdytysjakso 16.–17.11. Mikäli haet hallitukseen, pidäthän huolta, että pääset mukaan perehdytykseen. Perehdytystä jatketaan 3.1.2023–5.1.2023 toimikauden alkaessa.

Voit hakea hallitukseen lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen sekä halutessasi ansioluettelosi osoitteeseen edustajisto2023@helga.fi tai asettumalla ehdolle järjestäytymiskouksessa. Muista ilmoittaa hakemuksessasi haetko hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan vai jäsenen virkaa. Kaikkia hakijoita odotetaan edustajiston järjestäytymiskokoukseen 24.11.2021 klo 13.00 Haaga-Helian Pasilan kampuksen Helia-auditorioon. Kokouksessa pääset vielä esittäytymään edustajistolle, jonka jäsenet kysyvät hakijoilta hakemusta tarkentavia sekä soveltuvuutta testaavia kysymyksiä.

Mikäli opiskelet Haaga-Heliassa, voit liittyä opiskelijakunta Helgan jäseneksi.

Meidän tehtävämme on varmistaa sinulle mahdollisimman mutkaton, mieluisa ja ikimuistoinen opiskeluaika.

Viimeisimmät artikkelit