Keskiviikkoaamu, kello kahdeksan. Saavun koululle väsyneenä, tutussa violetissa paidassa. Vastassa odottaa muutamat tutut naamat ja sitäkin enemmän uusia hämmentyneitä kasvoja. On ensimmäinen orientaatiopäivä päiväopiskelijoille, eikä kukaan oikein tiedä miten päin koulun aulassa kuuluisi olla.
Onneksi violettipaitaisia koulun vaiettuja supersankareita, tutoreita, ei pelota tai hermostuta pätkän vertaa. Kaikki aikaisemmasta tutorstartista imetty informaatio on vesiselvänä muistissa ja kaikkiin kysymyksiin on vastaukset valmiina. Usko tai älä, kaksi viimeistä lausetta on valhetta.
Ensimmäisenä päivänä olen itse ainakin tutorina aina hermostunut ja jopa pelokas siitä, miten päivä tulee etenemään. Osaanko antaa oikeita vastauksia kiperiin kysymyksiin kurssi-ilmoittautumisista? Osaanko kertoa kirjaston palveluista? Muistanko muistuttaa aina yhtä tärkeästä YTHS:n erääntyvästä maksusta? Pystynkö jotenkin varmistamaan, että jokainen opiskelija tuntee olonsa rentoutuneeksi ja tervetulleeksi?
Jokainen näistä kysymyksistä on tullut eteeni, ja joihinkin olen osannut vastata ja joihinkin en. Mutta oma tieto ei ikinä ole ollut pääasiana, vain oma fiilikseni ja oma asenteeni. Tutorina olen saanut luottaa siihen, että vaikka en itse tietäisi tai osaisi jotain, ehkä joku muu mahtavasta tutorporukasta osaa. Tai jos koko ryhmällä on sama kysymys, voi tietämättömyyden tuskan jakaa ja vaivata kaikesta jotenkin kärryillä olevaa vastuututoria.
Orientaatioviikon jälkeen tutorin työ vasta alkaakin, mutta se ei haittaa. Tutorina seuraan läheltä fuksieni ensimmäistä puolta vuotta tiiviisti varmistaen, että olen aina valmiina auttamaan tarvittaessa. Puolen vuoden päästä olen vapaa tästä ihanasta velvollisuudestani ja mieleeni muistuu jokainen fuksiryhmä, jota olen ollut tutoroimassa. Muistan uudet ystävät, muistan kaikki mahtavat tapahtumat ja muistan fuksieni hajoamiset samoihin opettajiin, joihin itsekin olen hajonnut. Ja muistan lauseen, joka aina tulee esiin vapaaehtoisena: ”One more year!”.
Muistan lauseen ja astelen uudestaan, violetissa paidassani, Pasilan kampuksen ovesta sisään ja näen uudet hämmentyneet kasvot.
Tahko Väänänen
Vertaistutor tietojenkäsittelyn koulutusohjelmasta
Atkins ry:n 1. varapuheenjohtaja
