Please ensure Javascript is enabled for purposes of website accessibility

Hyvinvointi-
kampanja

Tavoitteet

Kampanjan kärkitavoitteena oli tietoisuuden lisääminen paitsi opiskelijan käytettävissä olevasta turvaverkosta sekä hyvinvointia tukevista palveluista myös opiskelijoiden kohtaamista ongelmista. Toisena kampanjan teemana oli välittävän ilmapiirin ja välittämisen kulttuurin rakentaminen koko korkeakouluyhteisössä. Lisäksi pyrittiin kehittämään sosiaalista vastuuta opiskelijahyvinvoinnin kautta.

Hyvinvoinnin vuosi -kampanja toteutettiin lukuvuonna 2019 – 2020. Toteutus jaettiin kuukausittaisiin teemoihin, jotka pohjautuivat Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen (KOTT 2016) huolestuttavimpiin havaintoihin: kuulumattomuuteen mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään, oppimisvaikeuksiin ja opiskelutaitojen puutteellisuuteen, itsensä kokemiseen onnettomaksi, itsetunto-ongelmiin, epäterveellisiin elämäntapoihin, kiusaamiseen, runsaaseen stressiin ja jatkuvaan ylirasitukseen, väsymykseen ja uniongelmiin sekä yksinäisyyteen ja ihmissuhdeongelmiin. Teemoja yhdistettiin opiskelijoiden hyvinvoinnin kokonaisuuteen peilaamalla näiden osatekijöiden kokonaisvaltaisia vaikutuksia mielenterveyteen sekä opiskelukykyyn.

Valitut teemat olivat

  • Syyskuu 2019: ole yhteisö
  • Lokakuu 2019: opi oppimaan
  • Marraskuu 2019: ole onnellinen
  • Joulukuu 2019: ole sinä
  • Tammikuu 2020: elä terveellisesti
  • Helmikuu 2020: tunnista, puutu
  • Maaliskuu 2020: älä stressaa
  • Huhtikuu 2020: relaa
  • Toukokuu 2020: rakasta

Mistä saan apua? -osio

Opiskelijakunnan verkkosivuille lisättiin Mistä saan apua? -osio, jolla lisättiin tietoisuutta opiskelijan käytettävissä olevasta turvaverkosta sekä hyvinvointia tukevista palveluista. Osio palautetaan opiskelijakunnan uusille rakenteilla oleville verkkosivuille. Osiosta löytyi tietoa kunkin kampuksen osalta seuraavista palveluista:

  • terveydenhoitaja
  • psykiatrinen sairaanhoitaja
  • opintopsykologi
  • lääkäri
  • ammatillinen erityisopettaja
  • opinto-ohjaaja
  • korkeakoulupappi
  • hammashoito
Opiskelijoille rakennetusta turvaverkosta sekä käytettävissä olevista hyvinvointia tukevista palveluista jaettiin tietoa myös opiskelijakunnan sosiaalisen median kanavissa säännöllisesti kulloiseenkin teemaan peilaten.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n palvelut laajenevat ammattikorkeakouluopiskelijoiden käyttöön vuoden 2021 alusta alkaen. Tiedottamistoimenpiteisiin on opiskelijakunnan osalta ryhdytty hyvinvointikampanjan myötä muun muassa kouluttamalla opiskelijayhdistysten hallituksia sekä tutoreita. Lisäksi tietoa on jaettu opiskelijakunnan sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla.

Kampanjan tavoitteita edistettiin laajasti sosiaalisen median kanavien kautta, opiskelijakunnan verkkosivuilla ja Haaga-Helian sisäisessä intrassa sekä monenlaisin tempauksin korkeakoulun kampuksilla. Valittujen teemojen tuomisessa esiin hyödynnettiin sekä itse tuotettua että yhteistyökumppaneiden tuottamaa sisältöä ja materiaaleja.

Syyskuu 2019: ole yhteisö

Kampanjan ensimmäinen kuukausi keskittyi inklusiiviseen opiskelijayhteisöön, jotta jokainen löytäisi paikkansa haagahelialaisessa opiskelijayhteisössä, eikä yksikään opiskelija jäisi yksin tai kokisi itseään ulkopuoliseksi.

HyvinvointiAppro

Kampanja lanseerattiin laajentamalla HyvinvointiAppro kaikille Haaga-Helian kampuksille. Konseptin tarkoituksena oli esitellä opiskelijan käytettävissä olevaa turvaverkkoa sekä hyvinvointia tukevia palveluita kampuskohtaisesti toiminnallisten rastien kautta.

Rastinpitäjät:

  • Haaga-Helian hyvinvointitoimijoita
  • Helgan kerhoja
  • Helgan Speksi -opiskelijanäytelmä
  • Nyyti ry
  • Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)
  • Suomen Punainen Risti, Veripalvelu
  • Zone – Ammattikorkeakoulujen liikuntapalvelut
  • + tapahtuman tuotesponsorit (Kaslink & Ruohonjuuri)

Tapahtumakokonaisuuden osallistujamäärä oli kokonaisuudessaan 285, joka jakautui kampuksittain seuraavalla tavalla:

  • Pasila 17.9.2019 90
  • Porvoo 16.9.2019 80
  • Vierumäki 24.9.2019 60
  • Haaga 23.9.2019 40
  • Malmi 19.9.2019 15

HyvinvointiApprosta kerättiin palautetta sekä rastinpitäjiltä että osallistujilta. Yleisarvosanan keskiarvoksi muodostui 8 (asteikolla 1 – 10).

Tutorointi

Tutorit yhteisön rakentajina. Etenkin opintojen ensimmäisinä viikkoina tutoreiden rooli on kriittisen tärkeä. Tutorkoulutuksissa huomioitiin opiskelijan kokonaisvaltainen hyvinvointi teemana ja tarjottiin tutoreiden työkalupakkeihin välineitä hyvinvoinnin edistämiseksi omalta osaltaan.

Kerhotoiminta

Luotiin pohjaa yhteisöllisyydelle kehittämällä opiskelijoiden itsensä pyörittämän kerhotoiminnan mahdollistavia elementtejä. Tehtyjen kehittämistoimenpiteiden myötä opiskelijakunnan kerhotoiminta koki renessanssin. Kerhojen määrä nousi lyhyessä ajassa nollasta seitsemään. Aiheailueita, joiden pariin kerhoja perustettiin: elokuvat ja lautapelit, eSports, kahvit, kielet, koodaus, teatteri ja tanssi.

Kansainvälinen itsemurhien ehkäisypäivä

Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää vietettiin 10.9.2019. Julkaisimme call to actionin: “Hei! Mitä kuuluu?” ja informaatiota siitä, mistä itsemurhaa harkitseva saa apua. Kyseessä oli kuukauden eniten tavoittanut somepostaus (2871).

Hyvinvointiteot

Keräsimme opiskelijoilta Pasilan ja Porvoon kampuksilla ideaseinän muodossa omia hyvinvointitekoja. Samalla opiskelijoilla oli mahdollisuus saada vinkkejä, ideoita ja inspiraatiota muiden kirjoittamista hyvinvointiteoista.

Lokakuu 2019: opi oppimaan

Lokakuussa levitimme tietoisuutta oppimisvaikeuksista ja tarjosimme vinkkejä opiskelutaitoihin liittyen.

HOPS-klinikat

HOPS-klinikoilla opiskelijakunnan kouluttamat tutorit sekä Haaga-Helian opinto-ohjaajat auttoivat opiskelijoita henkilökohtaisten opintosuunnitelmien kanssa.

Klinikat järjestettiin:
3.10.2019 Haaga
7.10.2019 Malmi
8.10.2019 Pasila
21.10.2019 Pasila
22.10.2019 Porvoo
23.10.2019 Pasila

Kokonaisosallistujamäärä oli noin 113 opiskelijaa.

Oppimiskahvilat

Oppimiskahvilat toteutettiin yhdessä Kuntoutussäätiön kanssa. Kuntoutussäätiö ylläpitää oppimisen tuen keskusta sekä oppimisvaikeus.fi-sivustoa. Oppimisen tuen keskus tarjoaa monipuolisia palveluita oppimisen, tiedonkäsittelyn ja mielenterveyden ongelmiin.

Oppimiskahvilat järjestettiin:
22.10.2019 Haaga
24.10.2019 Porvoo
28.10.2019 Malmi
29.10.2019 Pasila

Tarjosimme myös Kuntoutussäätiön tuottamia kirjallisia materiaaleja oppimisvaikeuksista sekä tietoa palveluista opiskelijoiden saataville opiskelijakunnan jäsenpalvelupisteillä, toimistolla sekä kampusten loungetiloissa – kuten myös sähköisesti.

Työpaja oppimistekniikoista

Järjestimme Haaga-Helian ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa työpajan erilaisista oppimistekniikoista 28.10.2019. Työpajassa harjoiteltiin lukemisen strategioita ja kokeiltiin muistamistekniikoita. Samalla pohdittiin aivojen toimintaa ja huoltamista sekä unen, levon ja rentoutumisen tärkeyttä oppimisessa.

#OpiOppimaan-webinaari

Järjestimme yhdessä Erilaisten oppijoiden liitto ry:n sekä Haaga-Helian ammatillisten erityisopettajien kanssa 24.10.2019 webinaarin oppimisen esteistä ja niiden purkamisesta. Webinaarissa kerrottiin tarkemmin myös Haaga-Helian ammatillisten erityisopettajien tarjoamasta tuesta opintojen sujumiseen.

Webinaariin osallistui livenä 13 opiskelijaa.

Valtakunnallinen heijastinpäivä

Valtakunnallista heijastinpäivää vietettiin 1.10.2019. Jaoimme opiskelijoille 500 Helga-heijastinta turvataksemme kulkemista pimenevissä syysilloissa.

Väkivallan vastainen päivä

Väkivallan vastaista päivää vietettiin 2.10.2019. Julkaisimme tuolloin yhteydenottolomakkeen häirintään tai epäasialliseen kohteluun liittyen helpottaaksemme opiskelijoiden kohtaamasta häirinnästä, syrjinnästä, kiusaamisesta tai epäasiallisesta kohtelusta ilmoittamista opiskelijakunnan koulutetuille häirintäyhdyshenkilöille.

Maailmanlaajuinen kiusaamisen vastainen päivä

Maailmanlaajuista kiusaamisen vastaista päivää vietettiin 7.10.2019 pukeutumalla siniseen #BlueUp-hengessä. Ohjeistimme opiskelijoita, miten tulee toimia, mikäli havaitsee kiusaamista korkeakouluyhteisössä tai joutuu kiusaamisen kohteeksi.

Valtakunnallinen hiljaisuuden päivä

Valtakunnallista hiljaisuuden päivää vietettiin 8.10.2019 kiinnittämällä huomiota melusaasteen vaikutuksiin opiskeluun keskittymiseen.

Maailman mielenterveyspäivä

Maailman mielenterveyspäivää vietettiin 10.10.2019. Kansainvälisenä teemana oli itsemurhien ehkäisy. Näytimme #vihreäävaloa elämälle, jaoimme MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tuottamaa faktapitoista sisältöä ja kannustimme myös opiskelijoita osallistumaan päivään tietoisuuden levittämiseksi.

Marraskuu 2019: ole onnellinen

Marraskuussa fokus oli opiskelijoiden mielenterveydessä. Joka kolmannella korkeakouluopiskelijalla on psyykkisiä vaikeuksia, joten aihe saattaa olla erittäin arka ja henkilökohtainen. Tämän vuoksi pyrimme valaisemaan mielenterveyteen liittyviä asioita siten, että aiheen ympärillä leijuvat negatiiviset mielikuvat ja jopa stigmat hälvenisivät.

Tämän päivän opiskelija on huomisen työntekijä. Mielenterveys on opiskelijoidenkin voimavara ja hyvinvoinnin kulmakivi, johon panostamalla ennaltaehkäistään opiskelukyvyn heikentymistä sekä parannetaan työelämässä jaksamista.

Jaoimme sosiaalisen median kanavissa Nyyti ry:n viikoittaisia ryhmämuotoisia chateja sekä muita palveluita läpi vuoden. Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä ja opiskelukykyä edistävä valtakunnallisesti toimiva yleishyödyllinen yhdistys.

Kampuskiertue

Kiersimme marraskuun aikana jokaisella Haaga-Helian kampuksella ja keskustelimme mielenterveys-teemasta vajaan 140 opiskelijan kanssa.

Kampuksille rakennettiin pop-up -rentoutumiskeitaita, joihin opiskelijat, kuten myös halutessaan henkilöstökin, saattoivat tulla rentoutumaan kesken kiireisen päivän. Jaoimme tietoa opiskelijoiden käytettävissä olevista mielenterveyttä edistävistä palveluista ja pyrimme raottamaan vaikeaa teemaa kevyillä infopaketeilla.

Kampuskiertueen yhteydessä kuvasimme videon, jolla vapaaehtoiset opiskelijat saivat kertoa, miten he pitävät huolta omasta mielenterveydestään. Video jaettiin sosiaalisen median kanavissa marraskuun päätteeksi.

Asiantuntijapaneeli opiskelijoiden mielenterveydestä

Kuvasimme asiantuntijoiden paneelikeskustelun opiskelijoiden mielenterveydestä ja hyvinvoinnista. Panelisteina:

  • Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n puheenjohtaja Iiris Hynönen paneelin juontajana
  • Opiskelijoiden liikuntaliitto ry:n (OLL) asiantuntija Anni Liina Ikonen
  • Nyyti ry:n hankekoordinaattori Henna Sihvonen
  • Haaga-Helian korkeakoulupappi Kaisa Iso-Herttua
  • Helgan asiantuntija Tea Sissonen

Paneeli on katsottavissa opiskelijakunnan YouTube-kanavalta. Tallennetta on katsottu 30 kertaa 8.5.2020 mennessä.

Joulukuu 2019: ole sinä

Joulukuun teema oli siitä poikkeuksellinen, että se kumpusi pitkälti opiskelijakunnan omasta vuonna 2018 toteutetusta esteettömyyskyselystä. 

Teeman myötä keskusteltiin tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta sekä opiskelijoiden kohtaamista haasteista esteettömyyden osalta.

Hyvinvointijoulukalenteri

Opiskelijakunnan sosiaalisen median kanavissa ilmestyi 1. – 24.12.2019 hyvinvointiteemainen joulukalenteri, jonka sisältönä esiteltiin Helgan esteettömyyskyselyn havaintoja ja löydöksiä sekä Haaga-Helian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Lisäksi kerrottiin, miten kukin voi tuoda ilmi havaitsemiaan epäkohtia tai kohtaamiaan ongelmia.

Tammikuu 2020: elä terveellisesti

Tammikuussa autoimme opiskelijoita pohtimaan terveellisiä elämäntapoja ja niiden vaikutusta omaan jaksamiseen sekä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Ryhmämuotoinen elintapaohjaus

Opiskelijakunta rekrytoi kolme harjoittelijaa toteuttamaan kevään 2020 aikana ryhmämuotoista elintapaohjausta. Kaikki kolme harjoittelijaa opiskelijat liikunnanohjaajiksi Haaga-Helian Vierumäen kampuksella. Terveydenhoitajat osallistuivat ohjaukseen osallistuvien valintaan, jotta kohderyhmäksi saatiin motivoituneet, mutta liian vähän liikkuvat Haaga-Helian opiskelijat.

Koronavirusepidemian pakotettua etäopiskelun ja -töiden pariin, harjoittelijat myös kuvasivat taukojumppa-ohjevideon, jota jaettiin opiskelijakunnan sosiaalisen median kanavissa.

Elämänhallinnan työpajat

Harjoittelijat toteuttivat myös avoimia elämänhallinnan työpajoja, jotka keskittyivät terveellisiin elämäntapoihin, painottuen ravintoon ja liikuntaan.

Työpajat järjestettiin:

  • 21.1.2020 Pasila
  • 27.1.2020 Haaga

Reseptikilpailu

Järjestimme kilpailun terveellisille, helpoille ja opiskelijaystävällisille ruokaresepteille. Testasimme reseptejä sekä jaoimme kokkauskokeilut sosiaalisen median kanavissa koronakaranteenin aikana.

Zone-liikuntapalvelut

Opiskelijakunnan jäsenyyteen kuuluu Zone-liikuntapalveluiden vapaa käyttö. Jaoimme tietoa opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksista. Pidimme kampuksilla Zone-ständejä, joilla opiskelijoilla oli mahdollisuus aktivoida Zone-liikuntapassinsa:

  • 21.1.2020 Pasila
  • 22.1.2020 Malmi
  • 29.1.2020 Haaga

Verenluovutuspiste

Järjestimme Veripalvelun kanssa verenluovutustilaisuuden Pasilan kampuksella 21.1.2020. Kävijöitä verenluovutuspisteellä yhteensä 53, joista luovuttajia 33 joista uusia luovuttajia 19.

#JuhliVastuullisesti

Tipattoman tammikuun hengessä haastoimme opiskelijat juhlimaan vastuullisesti ja miettimään omaa suhdettaan alkoholinkäyttöön ja pitämään huolta sekä omasta että ystäviensä hyvinvoinnista myös juhlimaan lähtiessään.

Helmikuu 2020: tunnista, puutu

Voisi kuvitella, ettei kiusaamista tapahtuisi enää korkeakouluissa. Siitä huolimatta kuitenkin Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan korkeakouluopintojen aikana muiden opiskelijoiden kiusaamisen kohteena koki olleensa 7,5 % ja henkilökunnan kiusaamisen kohteena 5,8 % opiskelijoista.

Helmikuussa puhuimme kiusaamisesta, häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta. Kerroimme, miten tunnistaa ja miten kannattaa toimia, jos kokee, kohtaa tai todistaa kiusaamista, häirintää tai minkäänlaista epäasiallista kohtelua. Levitimme tietoisuutta Haaga-Helian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta.

Kehukisailu

Haastoimme opiskelijat kehumaan toinen toistaan tarjoamalla sydämenmuotoiset laput, joihin he saattoivat kerätä kehumiaan kanssaopiskelijoita.

Blogisarja

Julkaisimme verkkosivuillamme kolmen blogipostauksen sarjan, jossa avattiin häirinnän ja epäasiallisen kohtelun määritelmiä muun muassa kirjoittajien omien kokemusten pohjalta.

Podcast

Tuotimme ja julkaisimme podcastin kiusaamisesta korkeakoulussa. Juontajana toimi NRJ-radiokanavan Venla Kokkonen ja puhumassa Helgan asiantuntija Tea Sissonen sekä Haaga-Helian korkeakoulupappi Kaisa Iso-Herttua.

Podcast on kuunneltavissa opiskelijakunnan SoundCloud-tililtä. 8.5.2020 mennessä podcastille oli kertynyt 33 kuuntelukertaa.

Häirintäyhdyshenkilötoiminta

Opiskelijakunnan häirintäyhdyshenkilötoimintaa tuotiin esille kuvaamalla informatiivinen video, jolla kerroimme, miten tunnistaa mahdollinen häirintä, mitä on häirintäyhdyshenkilötoiminta ja miten häirintäyhdyshenkilöihin saa yhteyden tarvittaessa.

MegaEvakon yhteydessä järjestimme yhdessä Allianssin kanssa häirintäyhdyshenkilökoulutuksen haagahelialaisille opiskelijajärjestötoimijoille. Tausta-ajatuksena koulutuksella oli laajentaa häirintäyhdyshenkilömalli kaikkiin Haaga-Helian opiskelijoille järjestettäviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin – myös sellaisiin, jotka sijoittuvat ajallisesti iltoihin, jolloin opiskelijakunnan koulutetut häirintäyhdyshenkilöt – eli kolme työntekijää – ovat lähtökohtaisesti vapaalla.

MegaEvakko hyvinvointiteemalla

Opiskelijakunnan haagahelialaisille opiskelijayhdistyksille järjestämä perinteinen kaksipäiväinen MegaEvakko-koulutusleiri toteutettiin Tuusulassa 25. – 26.2.2020. Kampanjan myötä MegaEvakon teemana oli opiskelijoiden hyvinvointi, mikä heijastui koulutussisältöihin.

Tapahtumaan osallistui kaikkiaan kolmisenkymmentä luottamustoimijaa miltei jokaisesta Haaga-Heliassa toimivasta opiskelijayhdistyksestä. Osallistujilta kerättiin palautetta. Yleisarvosanan keskiarvoksi muodostui 4 (asteikolla 1 – 5).

MegaEvakon ohjelma:

  • Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry: YTHS-laajennus ammattikorkeakouluopiskelijoille
  • Nyyti ry: Kiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäisy
  • KUPLA-hanke: Saavutettavuus tapahtumanjärjestämisessä
  • Workshop: Yhteisöllisyyden tiekartta
  • Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry: Häirintäyhdyshenkilökoulutus

Yhteisöllisyyden tiekartta

Syyskuun yhteisö-teeman innoittamana opiskelijakunnan uuteen, edustajiston 15.11.2019 hyväksymään strategiaan vuosille 2020 – 2022 nostettiin yhdeksi kuudesta keskeisestä painopistealueesta nimenomaisesti yhteisö. Samalla strategiseen toimintasuunnitelmaan kirjattiin vuodelle 2020 toimenpiteeksi Suomen yhteisöllisin korkeakoulu -tiekartan laatiminen, minkä tavoitteena on pohtia ne tarvittavat toimenpiteet ja askelmerkit, joita seuraamalla lopputuloksena on se, että Haaga-Helia on Suomen yhteisöllisin korkeakoulu.

Jotta kaikilla Haaga-Helian opiskelijajärjestöillä olisi yhteiset päämäärät ja tavoitteet korkeakouluyhteisön kehittämiseksi, otettiin tähän työhön mukaan jokainen haagahelialainen opiskelijayhdistys. Tiekarttatyön ensimmäinen työpaja järjestettiin MegaEvakon yhteydessä.

Maaliskuu 2020: älä stressaa

Läpi maaliskuun jaoimme neuvoja sekä toimiviksi todettuja keinoja ajan- ja stressinhallintaan.

Etäopiskeluvinkit

Viranomaiset asettivat koronaviruspandemian aiheuttamat rajoitukset kesken maaliskuun, jolloin myös Haaga-Helia siirtyi kertaheitolla etäopetukseen digimahdollisuuksia hyödyntäen. Sosiaalisen median kanavissa jakamissamme etäopiskeluvinkeissä painottuikin digistressin selättäminen informaatioergonomian näkökulmasta – etenkin riittävän tauottamisen merkityksestä muistuttaen.

Kokosimme verkkosivuillemme kattavasti tietoa muun muassa etäopiskelumahdollisuuksista, aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta sekä työn opinnollistamisesta.

Rasismin vastainen viikko ja YK:n rasismin vastainen päivä

Rasismin vastaista viikkoa vietettiin viikolla 12 ja se huipentui rasismin vastaiseen päivään 21.3.2020. Sanoimme “Ei rasismille!” ja lisäsimme tietoisuutta Haaga-Helian tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmasta, johon olemme myös opiskelijakuntana sitoutuneet.

Huumori

Huumorin on todettu olevan kelpo keino ennaltaehkäistä stressiä. Kokosimme opiskelijoiden mielestä hauskimpia meemejä, joita jaoimme Instagram Storyssä muutaman päivän ajan koronaeristyksen alettua.

Huhtikuu 2020: relaa

Huhtikuussa paneuduimme unen ja levon merkitykseen opiskelijan arjessa. Useat korkeakouluopiskelijat kokevat runsaasti väsymystä ja kärsivät uniongelmista sekä jatkuvasta ylikuormituksesta. Autoimme opiskelijoita löytämään uusia rentoutumiskeinoja ja tapoja, joilla he voisivat parantaa omaa unenlaatuaan ja lisätä unen määrää.

Opintopiirit

Pilotoimme Haaga-Helian ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa uudenlaista opintopiiritoimintaa, joka on rakennettu aiemmin lakkautetun vertaisoppimiseen perustuneen callidustutoroinnin tilalle. Opettajaopiskelijat tuovat pedagogista osaamista ja näkökulmaa. He kykenevät opinnollistamaan muille ammattikorkeakouluopiskelijoille vetämänsä opintopiirit.

Opintopiirien hahmottuminen alkoi marraskuussa 2019 toteutetulla kyselyllä, jolla kartoitettiin opiskelijoiden toiveita opintopiirien osalta. Konseptia tarkennettiin toisella kyselyllä keväällä 2020, jolloin edettiin tarpeiden kartoittamiseen.

Pilotti toteutettiin koronaviruksen myötä vallinneiden poikkeusolosuhteiden vuoksi etänä 1.4.2020 matematiikassa ja ruotsissa.

Säkkituolit kampusten loungetiloihin

Hankimme Haagan, Malmin, Porvoon ja Vierumäen kampusten loungetiloihin Helgan brändivärin mukaisia petroolinsinisiä säkkituoleja, jotta opiskelijoilla olisi Pasilan ohella kaikilla muillakin Haaga-Helian kampuksilla mahdollisuus rentoutua ja levätä luentojen välissä.

Opiskelijoiden Mielenterveyspäivä

Opiskelijoiden Mielenterveyspäivää vietettiin 23.4.2020. Päivän tarkoitus on herättää keskustelua opiskelijoiden mielenterveydestä sekä kutsua kaikki mukaan toimimaan mielen hyvinvoinnin puolesta.

Helgassa päivän ohjelmassa oli Hyvinvoinnin vuosi -kampanjan kruunaavaksi huipennukseksi suunniteltu Opiskelijoiden hyvinvointi -seminaari Haaga-Helian henkilöstölle tietoisuuden lisäämiseksi opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvien haasteiden ja ongelmien olemassaolosta. Kampanjan tavoitteista seminaarin tausta-ajatuksina olivat myös välittävän ilmapiirin ja välittämisen kulttuurin rakentaminen koko korkeakouluyhteisössä sekä sosiaalisen vastuun kehittäminen opiskelijahyvinvoinnin kautta.

Vallinneiden COVID-19 -pandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden myötä seminaari toteutettiin webinaarimuotoisesti.

Webinaarin ohjelma:

  • Tervetuloa & muutama sana Hyvinvoinnin vuosi -kampanjasta
    ○ Iida Tervo, Helgan hallituksen puheenjohtaja
  • Opiskelijoiden mielenterveysongelmat
    ○ Marjo Siltanen, Takaisin opintoihin -hanke/Nyyti
    ○ kommenttipuheenvuoro: Emmi Lehtinen, KUPLA-hanke
  • Opiskelukyky
    ○ Touko Niinimäki, SYL
    ○ kommenttipuheenvuoro: Jussi Ansala, OLL
  • Opiskelijabarometri ja opiskelijoiden hyvinvointi
    ○ Tina Lauronen, Otus
    ○ kommenttipuheenvuoro: Elina Viitaniemi, SAMOK
  • Opiskelijahyvinvointi Haaga-Heliassa -paneeli
    ○ Haaga-Helian hyvinvointitoimijat
  • Kiitokset
    ○ Iida Tervo, Helgan hallituksen puheenjohtaja

Hyvinvointi menestystekijänä-työpaja

Järjestimme yhdessä Haaga-Helian Start Up Schoolin kanssa Hyvinvointi menestystekijänä -etätyöpajan 15.4.2020. Työpajassa opeteltiin kahden valmentajan tuella ja avustuksella tasapainoisen elämän tekniikoita sekä työkaluja itsensä johtamiseen.

Maailman terveyspäivä

Maailman terveyspäivää vietettiin 7.4.2020. Osoitimme kuluvan vuoden teeman mukaisesti tukemme sairaanhoitajille, kätilöille sekä muille terveydenhuollon ammattilaisille.

Toukokuu 2020: rakasta

Hyvinvointikampanja huipentui toukokuun teemaan: rakasta. Viimeisen kampanjakuukauden aikana syvennyttiin ihmissuhteisiin, niihin liittyviin ongelmiin sekä itsetunto-ongelmiin. Pyrimme levittämään rakkautta koronakriisin keskelläkin.

Ruokakassit/-lahjakortit

Saimme 250 euron suuruisen lahjoituksen käytettäväksi korona-aikana opiskelijoille toimitettaviin ruokakasseihin tai ruokalahjakortteihin. Päätimme käyttää vastaavan summan myös kampanjan jäljellä olevasta budjetista, jotta hyvää voidaan jakaa useammalle opiskelijalle.

Videohaastattelu

Haastattelimme parisuhde- ja itsetuntokysymyksistä kahta aihealueen asiantuntijaa: korkeakoulupappi Kaisa Iso-Herttuaa sekä perheneuvoja/perheterapeutti Tero Pulkkista. Video jaettiin opiskelijakunnan sosiaalisen median kanavissa ja se tavoitti pelkästään Facebookissa yli 2500 ihmistä ensimmäisen vuorokauden aikana.

Podcast

Tuottamamme Rakkautta poikkeustilassa -podcast käsitteli koronaviruspandemian vaikutuksia arkielämään ja ihmissuhteisiin opiskelijakunnan hallituksen jäsenten näkökulmasta. Podcastissa keskusteltiin muun muassa yksinäisyydestä ja siitä, miten ystävien kanssa voi olla yhteyksissä poikkeustilan aikana.

Podcast on kuunneltavissa opiskelijakunnan SoundCloud-tililtä: https://soundcloud.com/helga_hki/rakkautta-poikkeustilassa-helga. Ensimmäisen vuorokauden aikana podcastille oli kertynyt 7 kuuntelukertaa.

Mielipotti

Perustimme Mielipotti-keräyksen mielenterveyden hyväksi MIELI Suomen Mielenterveys ry:n mahdollistamalla digitaalisella alustalla.

Näkyvyys

Tietoa kampanjasta, sen tavoitteista sekä kustakin teemasta oli saatavilla opiskelijakunnan verkkosivuilla kampanjan alusta maaliskuuhun 2020.

Verkkosivujen uudistamisprojektin ajaksi rakennetuille tilapäisille verkkosivuille tietoa ei siirretty, vaikka sisältö on varmuuskopiona tallessa, mutta laajempaa tietoa opiskelijoiden hyvinvointiin liittyen sekä kampanjan hedelmiä on tulossa uusille verkkosivuille.

Hyvinvoinnin vuosi -blogisarjassa julkaistut kirjoitukset:

  • Helgan hallituksen puheenjohtaja Sami Ranta-aho kirjoitti inklusiivisesta opiskelijayhteisöstä.
  • Haaga-Helian ammatillinen erityisopettaja Nina Koivisto kirjoitti oppimisen esteistä ja oppimistaidoista.
  • Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n (OLL) tapahtuma- ja koulutuskoordinaattori Markku Rantahalvari kirjoitti liikunnan terveysvaikutuksista sekä merkityksestä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.
  • Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:stä (OLL) kirjoitettiin istumisen vähentämisestä.
  • Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n vaikuttamisen asiantuntija Katja Asikainen kirjoitti seksuaalisesta häirinnästä.
  • STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Saana Simonen kirjoitti epäasiallisesta kohtelusta korkeakouluyhteisössä.
  • Helgan asiantuntija Tea Sissonen kirjoitti syrjinnästä ja syrjimättömyydestä.
  • Haaga-Helian korkeakoulupappi Kaisa Iso-Herttua kirjoitti jaksamisesta.

Sosiaalisen median kanavissa pyrimme herättämään keskustelua hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä kuukausittaisista teemoista johdetuilla aihetunnisteilla niin suomeksi (#oleyhteisö #opioppimaan #oleonnellinen #olesinä #eläterveellisesti #tunnistapuutu #älästressaa #relaa #rakasta) kuin englanniksi (#bethecommunity #learntolearn #behappy #beyou #behealthy #recognizeintervene #dontstress #relax #love). Koko kampanjan yhteen sitova aihetunniste oli myös kaksikielinen: #hyvinvoinninvuosi #yearofwellness.

Tietoisuus mahdollistaa ongelmien tunnistamisen, niihin puuttumisen sekä niiden ennaltaehkäisemisen. Erityisesti toivoimme käydyn keskustelun edistävän välittävää ilmapiiriä ja välittämisen kulttuuria, jossa jokainen kantaa huolen paitsi omasta hyvinvoinnistaan myös muiden hyvinvoinnista. Tukee ja auttaa tarpeen ja tilanteen mukaan.

Radiohaastattelu Ylellä opiskelijoiden jaksamisesta 18.8.2019 toi kampanjalle osaltaan näkyvyyttä. Kuunneltavissa Yle Areenassa. Tallennetta kuunneltu 8.5.2020 mennessä 1390 kertaa.

Tulokset

Kampanjan keskeisimpiä hedelmiä
  • Uusien verkkosivujen yhteydessä julkaistava vuorovaikutteinen digipalvelu, joka auttaa opiskelijaa kohtaamissaan arjen pulmissa – liittyivät ne sitten opintoihin tai opiskelijan arkeen. Opiskelija ohjataan oikean palvelun äärelle kussakin tilanteessa ja/tai annetaan ohjeita, miten menetellä missäkin tapauksessa.
  • Opintopiirit yhdessä ammatillisen opettajakorkeakoulun kanssa.
  • HyvinvointiAppron laajentuminen kampuksille sekä konseptin hioutuminen ja vakiintuminen.
  • Häirintäyhdyshenkilömallin laajentaminen tapahtumiin ja tilaisuuksiin.
  • Kerhotoiminnan renessanssi.
  • Teippaukset, julisteet ja opasteet, jotta hyvinvointipalvelut paremmin löydettävissä kampuksilla.
  • Turvaverkko ja hyvinvointia tukevat palvelut kootusti verkkosivujen Mistä saan apua? -osiossa.
  • Hyvinvointinäkökulma tutoreiden kouluttamisessa.
  • MegaEvakon uudistettu teemakonsepti sai positiivisen vastaanoton, toteutettaneen jatkossakin teemoitettuna, mahdollisesti opiskelijan hyvinvoinnin ajankohtaisten kysymysten ympäriltä.
  • Opiskelijoiden hyvinvointi -webinaari Haaga-Helian henkilöstölle ja sidosryhmille.
  • Yhteisön nostaminen strategiseksi painopistealueeksi.
  • Sekä ryhmämuotoinen että yksilökohtainen elintapaohjaus/-valmennus pilotoitu Haaga-Heliassa. Arvokasta dataa Zone-liikuntapalveluiden käyttöön.
  • Helgan VeriRyhmä palkittiin hopeisella kunniakirjalla 2019.
  • Mahdollisuus hyödyntää kampanjan aikana luotuja prosesseja ja menettelytapoja sekä tuotettuja sisältöjä ja materiaaleja myöhemminkin.

Kampanja sai sekä sosiaalisen median kanavissa että kampuksilla positiivisen vastaanoton sekä runsaasti positiivista palautetta niin opiskelijoilta, henkilöstöltä kuin sidosryhmiltäkin. Joten välittömät vaikutukset olivat tavoiteltuja.

Kampanjan myötä hyvinvointiteemasta on myös keskusteltu opiskelijakunnan sisäisesti aiempaa enemmän. Organisaation toimijoiden omaankin hyvinvointiin on kiinnitetty huomiota ja opiskelijakunnan vaikuttamistyössä on entistä selkeämmin nostettu esille opiskelijoiden mielenterveyteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä.

Kampanja on mahdollistanut toiminnan ja prosessien hiomisen huomioimaan opiskelijoiden hyvinvointi -aspektin aiempaa konkreettisemmin oikeastaan kaikessa toiminnassa läpi koko organisaation.

Opiskelijoiden kanssa käyty vuorovaikutus kampanjan ympärillä hyvinvoinnista oli kenties koko kampanjan parasta antia. Yksilölliset kokemukset, joista voi ammentaa tavoitteita opiskelijakunnan vaikuttamistoimintaan opiskelijahyvinvoinnin edistämiseksi tai tutoreiden ja muiden aktiivien kouluttaminen huomioiden nämä moninaiset aspektit. Yksikään opiskelijoiden hyvinvointiin sijoitettu sentti ei ole kuluerä, vaan merkittävä ja vaikuttava investointi.

Muut resurssit

Kampanjaan osallistuivat omasta näkökulmastaan kaikki kolme opiskelijakunnan tiimiä: edunvalvonnan ja vaikuttamisen tiimi, palveluiden ja tapahtumien tiimi (2019)/yhteisötiimi (2020) sekä tukitiimi.

Kaikkien opiskelijakunnan neljän työntekijän työaikaa allokoitiin kampanjan tavoitteiden edistämiseksi. Kunkin tiimin vastuulla oli kolme teemaa kiertävässä järjestyksessä. Pienimuotoisen haasteensa asetti kampanjan suunnittelusta ja operatiivisen tason toteutuksesta vastanneen hallituksen vaihtuminen vuodenvaihteessa kesken kampanjan.

Kampanjassa enemmän tai vähemmän mukana olleet yhteistyökumppanit:

  • Haaga-Helian ammatillinen opettajakorkeakoulu
  • Haaga-Helian terveys- ja hyvinvointipalvelut
  • Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry/KUPLA-hanke
  • Erilaisten oppijoiden liitto ry
  • Kuntoutussäätiö sr
  • MIELI Suomen Mielenterveys ry
  • Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
  • Nyyti ry
  • Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL)
  • STTK-Opiskelijat
  • Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
  • Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
  • Suomen Punainen Risti, Veripalvelu
  • Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
  • Zone – Ammattikorkeakoulujen liikuntapalvelut