”Opiskeleminen on elämän parasta aikaa” -Joku nokkela
Tää lause kuvaa hyvin mitä oma opiskeluaika Haaga-Heliassa oli, haastavaa puurtamista, mutta saavutuksia, mitä vain opiskelussa voi saavuttaa. Kuitenkin harvassa paikassa nuorella iällä pääsee tekemään ja vaikuttamaan sellaisissa asioissa, joihin opiskelija-aktiivina pystyi.
Hyvänä esimerkkinä oli Helgan edustajisto, johon en heti alkuun innostunut lähtemään mukaan Pore ry:ssä (Haagan paikallisyhdistyksessä) toimimisen kiireiden takia. Mutta kun päätin edariin mukaan lähteä, niin halusin päästä tekemään laajasti kaikkea tähän liittyvää ja kehittämään ammattikorkeakouluni yhteisöä. Tästä lähtikin käyntiin vaaliliitto hanke, jonka tavoitteena oli rakentaa parempaa vuoropuhelua kampuksien välille ja saada niiden erityistarpeita huomioon. Itse vaalit menivät itselläni varsin hyvin kerätessäni 100 ääntä edarivaaleissa, joka oli tietääkseni sen aikainen ennätys. Tämä työ antoi vahvan pohjan toimia ja kehittää itseään yhteisön edustajiston puheenjohtajana. On mukava nähdä, että vieläkin vaaliliittomme jaksaa tehdä yhä työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen kampusten välisessä työssä.
Itse omien opiskelijavaikuttamisvuoiseni jälkeen pääsin vaikuttamaan Restonimien asioihin Sure – Suomen Restonomiliitossa ensin liiton hallituksessa ja nykyään liiton toiminnanjohtajana. Tähän työhön sain vahvan pohjan opiskelijatoiminnasta sekä edarista ja tämän takia haluankin kannustaa nykyisiä opiskelijoita mukaan vaikuttamistyöhön, koska sitä kautta pääsee kehittämään itseään entistäkin enemmän.
Ystäväsi, Joel.
Ehdolleasettumisaika vuoden 2020 Edustajistovaaleihin on auki 31.8.-30.9.2020. Lue lisää täältä!