Please ensure Javascript is enabled for purposes of website accessibility

Taru Moisiola viestinnän ja jäsenpalvelun asiantuntijaksi

Haaga-Helian opiskelijakunta Helgan hallitus on valinnut viestinnän ja jäsenpalvelun asiantuntijaksi Taru Moisiolan. Tehtävässään Moisiola tulee työskentelemään Helgan tuki- sekä viestintätiimin asiantuntijana. Hänen vastuullaan on erityisesti opiskelijakunnan viestinnän koordinointi sekä kehittäminen ja lisäksi jäsenpalveluiden parantaminen vastaamaan entistä paremmin jäsenten sekä kaikkea Haaga-Helian opiskelijoiden tarpeita.

“Olen enemmän kuin innoissani päästessäni tekemään töitä haaga-helialaisten hyväksi, yhdessä heidän kanssaan. Lisäksi odotan pääseväni ottamaan askelen kohti omia uraunelmiani, toteuttamaan visioitani ja samalla oppimaan ja näkemään monipuolisesti paljon uutta”, Moisiola kertoo.

Taru Moisiola on opiskellut Tampereen yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan markkinointi. Moisiolalla on käytännön työkokemusta viestinnän tehtävistä sekä opiskelijarajapinnasta toimiessaan aikaisemmin Boomi ry hallituksessa.

“Moisiolan kokemus sekä näkemykset opiskelijakunnan viestinnän kehittämiseen kiinnittivät erityisen huomion hakuvaiheessa. Taru tuo opiskelijakunnan toimintaan tuoreita ideoita myös yhteisömme ulkopuolelta ja ilolla otamme Tarun vastaan kehittämään opiskelijakuntaa mennessä kohti uutta strategiakautta”, toteaa toiminnanjohtaja Anna Laurila.

Helgan toimiston väki toivottaa Tarun lämpimästi tervetulleeksi porukkaan. Moisiola aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa.

Lisätietoja:
Anna Laurila
toiminnanjohtaja
+358 45 850 4280
anna.laurila@helga.fi

Mikäli opiskelet Haaga-Heliassa, voit liittyä opiskelijakunta Helgan jäseneksi.

Meidän tehtävämme on varmistaa sinulle mahdollisimman mutkaton, mieluisa ja ikimuistoinen opiskeluaika.

Viimeisimmät artikkelit